Kenelle ammattijärjestäjän palvelut sopivat?

Eroon vaatekriiseistä: vieraskynä
20.7.2025

AMMATTIJÄRJESTÄJÄN TARINA: New Yorkin sykkeestä kotien rauhaan

“Ihanaa, kun tapasin sut! Tarvitsen apua.” Kuulen tämän lauseen usein ja se kiteyttää hyvin tilanteen monen arjessa. Koti saattaa olla tukossa ja se kuormittaa päivittäin. Aloittaminen tuntuu ylivoimaiselta ja aikaa kodin järjestämiseen on vaikea löytää. 

Olen Meeri Markwith, helsinkiläinen ammattijärjestäjä ja stylisti. Perustin Arkeni Studion auttaakseni ihmisiä vähentämään tavaraa ja luomaan koteja, jotka tukevat palautumista. Toiveeni on, että heräämme ylikulutuksen kulttuurista ja siirrymme kohti mielenrauhan ja levollisen arjen aikakautta.

Uuden asiakkaan kohtaaminen

Moni ottaa yhteyttä löydettyään minut somesta tai lehtijutuista. Joskus taas mielenkiinto herää suositusten kautta. Monen asiakkaan olen tavannut kasvotusten, kun olemme tavanneet jossain. Sanonkin aina, että jos palvelu kiinnostaa, niin aina kannattaa laittaa viestiä! Tutustutaan ja katsotaan, kohtaako kemiat. Ammattijärjestäjää ei tarvitse palkata sokkona. On molempien etu, että jutellaan ensin. Se ei maksa mitään. 

Mikäli järjestämiseen tai stailaamiseen päätetään ryhtyä, tehdään seuraavaksi kartoitus, eli asiakkaan toiveiden pohjalta selvitetään toiveet tarkemmin ja katsotaan kuvia. Sovitaan, mitkä tilat järjestetään ja kauan siihen varataan aikaa. Jokainen järjestäminen on erilainen ja tehdään asiakkaan ehdoilla. 

Järjestämispäivä

Kauan odotettu järjestäminen alkakoon! Mitään ei tarvitse siivota tai järjestää etukäteen. Kunhan kasseja löytyy lajitteluun ja evästä tauolle, niin pärjäämme hyvin. Ajatukseni on jo järjestämisen eri vaiheissa ja ratkaisuissa. Autan asiakasta lamaannuksen yli ja pian prosessi etenee jo hienosti: säilytetään, kierrätetään, myydään.

Olen vieraana toisen ihmisen kodissa. En koskaan tuomitse ja näen aina kodin mahdollisuudet. Voin tukea luopumisprosessissa, mutta jokainen päättää itse, mitä haluaa säilyttää. Monesti aloitettaessa kuulee, “täällä ei ole mitään pois laitettavaa” ja kun kaappi on käyty läpi, kannetaan yhdessä poistokasseja autolle. 

Moni meistä unohtaa, mitä kaikkea omistaa. Kun tavarat käy rauhassa läpi yksi kerrallaan, alkaa hahmottaa, mikä on oikeasti tarpeellista ja mistä voi luopua. 

Järjestäminen on tunteiden kohtaamista

Vaikeinta järjestämisessä on tunnetyö. Tavaroihin liittyy laaja skaala tunteita: kaipaus, suru, epävarmuus, ahdistus, syyllisyys, mutta toisaalta mukaan tulee myös positiivisia tunteita kuten iloa ja helpotusta, kun kuormitus vähenee.

Ruotsalainen kuolinsiivous (“The gentle Art of Swedish Death Cleaning”, Margareta Magnusson 2018) puhuttaa tällä hetkellä. Sillä tarkoitetaan tavaroiden karsimista jo elinaikana, jotta läheisten ei tarvitse tehdä sitä kuoleman jälkeen. 

Kannustan kaikkia toki miettimään pysymättömyyttä ja sitä, että elämä loppuu joskus, mutta ennen kaikkea kannustan elämään hetkessä ja tekemään itselle merkityksellisiä asioita. Ehdottomasti rohkaisen myös kaikkia kyseenalaistamaan tiettyjä oletuksia, miten meidän tulisi käyttää aikamme maapallolla. 

Kenelle ammattijärjestäjän palvelu sopii

Kun arki kuormittaa ja tavaraprojektit eivät etene, on oikea hetki ottaa yhteyttä ammattijärjestäjään. Monet asiakkaistani ovat kiireisiä ihmisiä, joiden kodit ovat tuntuneet tukkoisilta jo pitkään. Usein ajatellaan, että: “Sitten joskus – järjestän kyllä itse.” Siksi apu tuo lopulta valtavan helpotuksen.

Vaatteiden läpikäyminen on mun ykköspalvelu ja siihen pyydetään eniten apua. Usein käy niin, että projekti sitten laajenee varaston tai eteisen puolelle. Näen myös paljon koteja, joissa lapset ovat muuttaneet omilleen ja omat vanhemmat eivät ole enää elossa. Kotoa löytyy kolmen sukupolven tavaraa, ja se tuntuu ylivoimaiselta. Silloin on tärkeää, että tavaramäärää puretaan rauhassa.

New Yorkin putiikinpitäjästä Helsingin ammattijärjestäjäksi

Olen järjestänyt tiloja lapsesta saakka. Oma huoneeni oli aina siisti, ja laajensin järjestämistä pikkuveljeni huoneen puolelle. Sitten siirryin äidin vaatekaapille ja ystävieni huoneisiin. Teininä ja nuorena aikuisena autoin lähipiiriä harrastuspohjalta.

Muutin ulkomaille ja asuin Tokiossa ja New Yorkissa kymmenen vuotta. New Yorkissa johdin putiikkia, joka myi vastuullisesti tuotettua eurooppalaista ja pohjois-amerikkalaista muotia. Näiden vuosien aikana opin vaatteissa käytetyn kankaan, leikkauksen ja istuvuuden tärkeyden toimiessani uskottuna stylistina kansainväliselle ja vaativalle asiakaskunnalle. Olimme ainan YK:n naapurissa Manhattanilla. 

Paluumuutto toteutui koronan myötä, ja asetuimme Lauttasaareen amerikkalaisen mieheni ja teksasilaisen rescue-koiramme kanssa. Pian aloin saada pyyntöjä ystäviltä ja sukulaisilta – voisinko tulla auttamaan kodin järjestämisessä? Siitä syntyi ajatus omasta yrityksestä.

Lopputulos on aina sekä kaunis että toimiva – arkea helpottava ja silmää miellyttävä.

Autan tekemään kodista paikan, jossa on mukavampi olla. Lopputulos on aina sekä kaunis että toimiva - käytännöllisyys ja estetiikka luovat harmoniaa. Myös vaatekaappi järjestään niin, että pukeutuminen helpottuu ja siitä voi taas nauttia. Teen tätä työtä aidosta intohimosta.

Jos tämä kuulostaa siltä, mitä kaipaat juuri nyt, olet lämpimästi tervetullut asiakkaakseni.

Meeri Markwith
Ammattijärjestäjä
Arkeni Studio


ILTALEHTI

Soila Saroniemi
29.6.2025

Kuva: Pete Anikari / Iltalehti

Kuva: Pete Anikari / Iltalehti


Meeri stailaa ja järjestää

Lauttasaarelainen stylisti ja ammattijärjestäjä Meeri Markwith kannustaa jokaista löytämään oman tyylinsä, jotta ostoksilla voi tehdä fiksuja vaatevalintoja.

Stylisti ja ammattijärjestäjä Meeri Markwith Arkeni Studiolta kehuu lauttasaarelaisten pukeutumista.

”Lauttasaaressa pukeudutaan tyylikkäästi ja tilanteeseen sopivasti niin työpäivään kuin lenkkipoluille. Tyyli täällä on selkeä ja harkittu, monella tapaa eurooppalainen. Ajattomat leikkaukset ja laadukkaat materiaalit ovat selvästi suosittuja. Asumme Lauttasaaren yhteiskoulun lähellä ja ihastelen usein koiralenkillä nuorten huoliteltua tyylitajua”.

Markwithin kysytyin palvelu on vaatteiden läpikäyminen. Usein asiakas jopa innostuu niin, että vaatekaapista alkanut projekti laajenee vielä varaston tai eteisenkin puolelle.

”Näen myös paljon koteja, joissa lapset ovat muuttaneet omilleen ja omat vanhemmat eivät ole enää elossa. Kotoa löytyy kolmen sukupolven tavaraa ja se tuntuu ylivoimaiselta. Silloin on tärkeää, että tavaramäärää puretaan rauhassa. Ammattijärjestäjä on tukena päätöksenteossa eikä koskaan päätä asiakkaan puolesta. Emme myöskään tuomitse”, hän tähdentää.

Markwith huomauttaa, että lähes jokaisella meistä on jo riittävästi vaatteita, joilla pärjää arjessa. Vaikka poistettavaa kertyisikin useampi kassillinen, harvoin asiakkaalle tulee tarvetta lähteä shoppailemaan ja täyttää paikat uudestaan. Yleensä käy juuri päinvastoin. Olo on helpottunut ja huomaa kuinka vähemmällä oikeasti pärjää paremmin. Aivan kuin vaatekaapillakin olisi tilaa hengittää. Toki joskus kaappia läpikäydessä voi huomata jonkun peruspilarin puuttuvan, kuten esimerkiksi t-paidan tai mustat housut. Silloin Markwith voi lähteä asiakkaan kanssa yhdessä ostoksille.

”Lähtökohtaisesti rakennetaan kuitenkin kokonaisuuksia jo hankituista vaatteista ja lisätään maltillisesti, jos on tarve.”

Unohda päähänpistot

Markwith sanoo stylistin palkkaamisen olevan itsensä hemmottelua. Suurin osa palvelun tilaavista kaipaa vinkkejä arkipukeutumiseen, töihin ja vapaalle.

Mikä sitten on tyypillisin vaatevirhe, mitä ihmiset tekevät?

“Se, että me ostamme liian paljon vaatteita, joita emme koskaan käytä. Suomalaiset ovat esimerkiksi amerikkalaisiin verrattuina huonoja palauttamaan vaatteita. Jos kotona kaduttaa ja laput ovat kiinni, palauta tuote kauppaan.”

Hän ei halua puhua trendeistä vaan niiden välttelyn ja oman tyylin puolesta. Laadukkaat kankaat ja leikkaukset kestävät vuosia vaatekaapissa tuoden iloa.

”Planeettamme kantokyky ei kestä jatkuvasti vaihtuvia trendejä ja kaikenlaisia päähänpistoja. Peräänkuulutan harkintaa siinä, mitkä tavarat ansaitsevat tulla kotiimme kynnyksen yli. Suojele tätä rajaa, koska jokainen tavara tulee myöhemmin vaatimaan tavaratyötä”, hän muistuttaa.

Tyylivinkkien kärjessä on yhdellä jos toisellakin influensserilla kehotuksena panostaa neutraaleihin väreihin, kuten mustaan, valkoiseen ja beigeen, koska ne ovat kuulemma ajattomia. Mutta kun katselee historiaa, värejä on käytetty aina. Sen sijaan paljon puhuttu neutraali tyyli näyttääkin olevan nimenomaan nykyajan trendi.

”Tosi hyvä huomio. Ajattomuus ei tarkoita värittömyyttä. Monilla vuosikymmenillä värit ovat olleet osa pukeutumista ja sisustusta. Nykyisin ajattomuus yhdistetään hillittyyn palettiin, mikä kuvastaa tämän ajan esteettistä ihannetta. Ajattomuus on mielestäni kestäviä ja harkittuja hankintoja. Se voi tarkoittaa väriä tai neutraalia, kunhan kokonaisuus tuntuu omalta”, hän toteaa.

Saaren omat kirpparit käyttöön

Kun KonMari kietoi ihmisiä pikkusormensa ympärille, monet hurahtivat siihen täysin, kertoivat laittaneensa pois jopa liikaa ja katuneensa sitä jälkikäteen. Mistä tunnistaa vaatteet, jotka kannattaa säilyttää?

”On totta, että KonMari-hurman huippuvuosina karsiminen meni joskus yli. Itsekin sorruin siihen. Muistan vieläkin metsänvihreän cashmere-takin, josta luovuin New Yorkissa. Mutta elämä jatkuu, ja rehellisesti sanottuna suurin osa pois laitetusta tavarasta ei ole jäänyt edes mieleen. Jos jokin tavara herättää epäröintiä, suosittelen varastoimaan sen. Palaa asiaan myöhemmin”, vinkkaa Markwith.

Oma lukunsa on se, kuinka ylimääräisestä tavarasta pääsee eroon. Tuntuu välillä aikamoiselta taktikoinnilta, laittaako tavaroita myyntiin Facebookin kirpparille, Tori.fi:hin, Vintediin vai minne.

”Meillä on valtavasti hyviä kierrätyspaikkoja Lauttasaaressa. Ohjaan usein asiakkaita viemään ehjät ja puhtaat tuotteet Emmaukseen, jonka lisäksi Lauttiksen parkkikerroksessa on Kierrätyskeskuksen boksi. Mini ja Mamma -kirppiksellä voi varata rekin myymistä varten. Torissa ja Facebookin Lauttasaaren kierrätysryhmissä voi myös myydä tai antaa ilmaiseksi. Facebookin market placen olen kokenut kammottavaksi paikaksi täynnä ohareita ja huijausyrityksiä.”

Mistä trendistä stylisti haluaisi eroon?

”Temutus. Me emme tarvitse sieltä mitään. Haluamme, mutta emme tarvitse. Toivoisin myös, että kivijalkaliikkeitä ei käytettäisi hyväksi tuotteiden sovittamiseen ja sitten mennään ostamaan sama tuote netistä halvemmalla. Ole valmis maksamaan palvelusta, jota liikkeet tarjoavat.”

Vaatekaapin pilarit

1. Vähennä
Jopa 80 prosenttia vaatteistamme on nukkuvia, eli käytämme vain murto-osaa siitä, mitä me omistamme.

2. Harkitse
Mieti, sopiiko vaate muiden vaatteiden kanssa yhteen ja miltä se tuntuu päällä.

3. Huolla
Pese oikein, käytä nukkaleikkuria, korjaa.

TEKSTI Katja Pesonen

Julkaistu Lauttasaari-lehdessä 23.4.2025


6 asiaa, joita ei koskaan kannata säilyttää kylpyhuoneessa – voivat olla jopa turvallisuusriski

Ammattijärjestäjät eivät suosittele säilyttämään kylpyhuoneessa muun muassa tekstiilejä tai kosmetiikkaa, vaikka se tuntuisi kuinka luontevalta ratkaisulta.

TEKSTI Iida Tani

Julkaistu Kotiliesi-lehdessä 3.5.2024